Länsilinjat Oy, Tampere


Valitut referenssit, Teollisuusvalaistus
Länsilinjat Oy on tamperelainen vuonna 1939 perustettu linja-autoyritys, jonka Tampereen päävarikolle ja toimistolle Finlight toimitti ja asensi uuden valaistuksen. Linja-autojen huolto- ja pesuhallien valaistus uusittiin täysin uudelleenjohdottamalla tiloihin aiemmin asennettujen loisteputkivalaisimien rungot ja asentamalla niihin Finlightin energiatehokkaat FL-TL8 LED-valoputket.

Refekuvat E
Pesuhallin valaistus toteutettiin vesitiiviisiin valaisinrunkoihin asennetuilla FL-TL8 LED-valoputkilla.

Refekuvat E
Huoltohallin puolella asennettiin LED-valoputket kahden putken valaisinrunkoihin.

Refekuvat E
LED-valoputkia asennettiin olemassa oleviin uudelleenjohdotettuihin myös toimistotiloissa.




Oletko suunnittelemassa yrityksesi toimitilojen tai liiketilojen valaistuksen päivittämistä?
Jätä yhteydenottopyyntö, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Osuuskauppa Hämeenmaa

S-ryhmään kuuluva Osuuskauppa Hämeenmaa toimii 21 kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Finlight on toiminut Hämeenmaan valaistuskumppanina yli 10 vuoden ajan ja osallistunut Hämeenmaan tavoitteeseen olla hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä toimittamall...

SKS Group

Finlight toimitti valaistuksen kone- ja laitevalmistuksen tuote- ja palveluratkaisuja tarjoavan SKS Groupin Vieremän, Hyvinkään ja Vantaan toimipaikkojen tuotanto- ja varastotiloihin, sekä Vantaan toimipaikan toimistotiloihin. Valaistuksessa siirryttiin kokonaisuudessaan LED-aika...

Promenadikeskus, Pori

Porin Promenadikeskuksen aulassa järjestettävät tilaisuudet saavat omintakeista ilmettä värisäädettävällä valaistuksella. Kohteeseen asennettiin värisäädettävää FL-OID4 RGBW LED-valonauhaa leveään alumiiniprofiiliin, jonka opaalikupu on tavanomaista kupua isompi vähentäen näin ma...