Kempin työntekijät valmistavat huippulaatua LED-valaistuksen alla
Hitsauslaitteita ja -varusteita valmistavan Kemppi Oy:n Lahden tuotantolaitoksen tuotantotilojen ja tehdasalueen ulkoalueiden valaistus siirtyi LED-aikakaudelle valaistussaneerauksen myötä. Projektin yhteydessä uusittiin tuotantotilojen valaistus yhteensä 9000m²:n alueella ja ulkovalaistus yhteensä noin 37 000 m²:n alueella. Valaistussaneerausprojektin tavoitteena oli pienentää tuotantolaitoksen valaistuksen energiakustannuksia, parantaa työskentelyolosuhteita ja turvallisuutta tuotantotiloissa ja ulkoalueilla, sekä parantaa valaisimien huoltovarmuutta ja pidentää niiden käyttöikää. Aiemmin käytössä olleet loisteputkivalaisimet sekä monimetalli- ja halogeenilamput korvattiin kokonaisuudessaan LED-teknologialla sekä sisä- että ulkotiloissa.
Pihavalaistuksen valinnassa kriteereinä energiansäästö ja takaisinmaksuaika
Tehdasalueen pihavalaistussuunnitelman tärkeimpinä kriteereinä olivat uusien valaisimien myötä saavutettu energiansäästö, järkevä takaisinmaksuaika ja valaisimien huoltovarmuus. Piha-alueiden valaisussa korvattiin monia erilaisia valaisintyyppejä pylväsasennettavilla FL-SB2 LED-valaisinsarjan valaisimilla, joiden monipuolisten teho- ja optiikkavaihtoehtojen ansiosta saman mallisarjan valaisimia kyettiin käyttämään sekä kulkuväylien ja sisäänkäyntien, että pysäköinti- ja lastausalueiden valaisuun. Vaikka ulkoalueille asennettujen valaisimien kokonaismäärää lisättiin seitsemällä kappaleella, ulkovalaistuksen energiankulutus pystyttiin puolittamaan aiempaan valaistusratkaisuun verrattuna uusien LED-valaisimien energiatehokkuuden ansiosta. "Ulkoalueiden valaistus on huomattavasti aiempaa paremmin toteutettu. Valoteho on lisääntynyt ja uusien pylväisiin asennettujen valaisimien linssien ansiosta varjopaikkoja ei jää tärkeillä kulkuväylillä lainkaan" kertoo Kempin kiinteistöpäällikkö
Jari Manninen.
FL-SB2 -valaisin asennettuna tehtaan sisäänkäynnille
"Valaistuksellisesti sisätiloissa onnistuttiin loistavasti!"
Kempin Lahden tuotantolaitoksen tuote- ja elektroniikkatehtaiden valaistuksessa korvattiin vanhat monimetallivalaisimet ja T5-loisteputkivalaisimet energiatehokkailla FL-UFOH LED-riippuvalaisimilla. Tuotantotilojen uusien valaisimien valinnassa tärkeitä kriteereitä olivat riittävä valoteho ja väritarkkuus, energiatehokkuus, sekä häikäisyn minimointi. FL-UFOH-riippuvalaisimien optiikan ja vakiovarusteena toimitettavan häikäisysuojan ansiosta tuotantotilojen valaistus onnistuttiin toteuttamaan siten, että valaistus on tuotantoalueilla tasainen, eivätkä valaisimet aiheuta rasitusta työntekijöiden silmille. "Valaistuksellisesti sisätiloissa onnistuttiin loistavasti! Tarkkuutta vaativat kokoonpanotehtävät onnistuvat nyt aiempaa paremmin ja työntekijöiltä on tullut kiitosta uudesta valaistuksesta." Jari Manninen kiittelee.
FL-UFOH-LED-riippuvalaismia asennettuna tuotantotiloihin
Uusi valaistus asennettiin ilman tuotannon keskeytyksiä
Uusien valaisimien asennustöitä ja niiden aikataulutusta suunniteltiin jo valaistussaneerausprojektin alkuvaiheessa. Erillinen urakoitsija suoritti Finlightin toimittamien valaisimien asennustyöt ja ulkoalueille asennettujen uusien valaisimien tarvitsemat sähkötyöt siten, että tehtaan tuotannolle tai tehdasalueen rahtiliikenteelle ei koitunut merkittäviä häiriöitä.
Oletko suunnittelemassa yrityksesi toimitilojen tai liiketilojen valaistuksen päivittämistä?
Jätä yhteydenottopyyntö, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.
Може също да се интересувате от
Osuuskauppa Hämeenmaa
S-ryhmään kuuluva Osuuskauppa Hämeenmaa toimii 21 kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Finlight on toiminut Hämeenmaan valaistuskumppanina yli 10 vuoden ajan ja osallistunut Hämeenmaan tavoitteeseen olla hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä toimittamall...
SKS Group
Finlight toimitti valaistuksen kone- ja laitevalmistuksen tuote- ja palveluratkaisuja tarjoavan SKS Groupin Vieremän, Hyvinkään ja Vantaan toimipaikkojen tuotanto- ja varastotiloihin, sekä Vantaan toimipaikan toimistotiloihin. Valaistuksessa siirryttiin kokonaisuudessaan LED-aika...
Promenadikeskus, Pori
Porin Promenadikeskuksen aulassa järjestettävät tilaisuudet saavat omintakeista ilmettä värisäädettävällä valaistuksella. Kohteeseen asennettiin värisäädettävää FL-OID4 RGBW LED-valonauhaa leveään alumiiniprofiiliin, jonka opaalikupu on tavanomaista kupua isompi vähentäen näin ma...